Kyllä, edellinen viikko on ollut tavattoman kiireinen. Tästä johtuen osa lukijoistani varmasti luulee, että olen hylännyt heidät eli teidät. Se on tavatonta härän kakkaa. Lauantai-iltana, kirjoittaessani uusinta suukapulaa muistin, että minulla oli puolentoista sivun aine aiheena "härän kakka" kirjoittamatta. Paniikissa aloin raapustelemaan aiheesta mahdollisimman kattavan esseen. Kyllähän te minut tunnette - liioittelin ja reilusti. Tuloksena oli 568 sivun teksti ja siksi en ole ehtinyt kirjoitella uusia. Haamupäivityin kyllä parikin kertaa. Antaisin muuten esseeni lukijoideni luettavaksi, mutta valitettavasti edes teidän 16 megan internetyhteytenne eivät riittäisi. Se tukkisi teidän koneenne suukapulalla ja sitten te itkisitte.

Anteeksi, mutta minun täytynee painua pelaamaan World of Warcraftia, sillä käteni alkavat muuten täristä. Kärsin vieroitusoireita ja mikäli teidän kohtalonne on samainen, voitte vain kirota ääneen "Voihan Tekno-Kekko! Heti kun haltiani on kehittynyt kolmannellekymmenennelle tasolle, lupaan kirjoittaa pidemmän kirjoituksen.

Arivarentsi!

Olen jo aikaisemmin kertonut ystävästäni Pentistä, joka on myös toimittajani. Tämä bloggaus on pyhitetty hänelle, joten Pentti, kerros vähän itsestäsi.

[No, se oli myrskyinen Syyskuun 18. päivä, kun minut pantiin alulle. Se tapahtui vuoristossa, juuri kun isäni olivat tulleet kauppakassien kanssa kotiin ja…]

Eh, anteeksi että keskeytän, mutta lukijoitamme tuskin kiinnostaa äitisi ja isäsi vaakatangosessiot?

[Saat sen kuulostamaan niin romanttiselta. Minähän sain alkuni orgioissa.]

Krhm… Niin juuri. Kertoisitko vähän lapsuudestasi?

[Olihan se toisaalta rankkaa, kun täytyi ottaa iltasuukko kolmeltakymmeneltä isältä, mutta kyllä siihen tottui. Tämän jälkeen kävin kouluni erinomaisesti. Kirjoitin kuusi ällää.]

Kuusi ällää ja silti toimitat blogiani?

[Niin katsos, kuten varmasti muistat, me olimme lapsuudessamme kavereita. Kun sinä olit valmistunut työntämään kauppakärryjä Maxissa veit minut juhlimaan sitä tuopilliselle. Ja siellä baarissa oli niin paljon houkuttimia…]

Älä vain sano, että jäit koukkuun…

[Voi kyllä. En voinut vastustaa pajatsoa. Yhyy, kaikki rahani, opintotukeni, kaikki upposi niihin pirun rakkineisiin markan kolikkoina – ja myöhemmin kahdenkymmenen sentin, luonnollisesti.]

Ai niin. Taisin tehdä aika paskamaisen tempun, enkös? Minulla menee muuten hyvin. Tienaan 5600 euroa kuukaudessa. Miten sinulla?

[Kyllähän sinä tiedät, idiootti. Sinulle tuli omantunnontuskia ja otit minut toimittamaan blogiasi kympillä per kirjoitus. Harmi vain, että päivität niin verkkaisesti, että ei tästä pahemmin tienaa. Ja kaikki sinulta valuva  raha menee pajatsoon.]

Sinä olet hemmetin säälittävä ihminen. Pitäisiköhän minun potkia sinut ulos blogini toimituksesta? Nyt kun PA:kin  on siirtynyt lukemaan blogiani, niin sinähän tuot huonoa mainosta minulle.

[…]

Pentti? Pentti, älä hylkää minua sinähän tiedät että minun bloggausteni taso laskee kuin lehmän häntä, kun niitä ei toimitethajadsfgj

Olin tässä taannoin Supon päämajassa (kyllä, tykkään kutsua sitä päämajaksi) tutkimassa arkistoja. Kun ensiksi pyysin lupaa päästä sinne, yski päivystävä agentti pullat ja Mars-patukat suustaan, ”Ei sinne noin vain päästä. Rupea vaikka agentiksi. Saat ilmaisia munkkeja ja Mars-patukoita työn ohessa!”, hän kertoi ja hörppäsi ison kulauksen kahvistaan. ”Miksi sä edes olisit halunnut sinne?”, hän kysyi ja tunki kolme munkkia kerralla suuhunsa. Kerroin hänelle, että hukkasin Playboy-lehteni sinne vuonna 1998 ja kaipaan sitä nykyään. Hän yski munkit suustaan ja sanoi, että kyllähän asia sitten järjestyy.

Kävelimme holville, jonne agentti kertoi olevan vain yksi avain. ”Kukaan ei pääse sisään, kun sä olet sisällä, joten älä hukkaa tätä avainta”, hän sanoi ja sulki holvin oven. Tämän jälkeen hän alkoi takoa ovea ja huusi, että kuinka olin vuonna 1998 päässyt arkistoihin käsiksi, kun siellä ei ollut vuoden 1993 jälkeen käynyt kukaan. Niin tylsä paikka mukamas. Kerroin hänelle, että halusin vain löytää jotain todella pahaa koskien presidentti Halosta. Hän rauhoittui hetkeksi ja sanoi sen olevan okei, kunnes tajusi, ettei se ole okei ja alkoi taas hakata ovea.

Kuljeskelin arkistossa ja löysin laatikon, jossa luki ”Keskustan saavutukset”. Arvasin heti, että tässä laatikossa oli mätää ja avattuani sen, löysin kasan videoita.

Ensimmäinen käsiini tarttunut video oli video, jolla Halonen oli pitämässä puhetta pullollisen simaa ja ylioppilaslakin kanssa. Tämä on se kuuluisa vappupuhe, ajattelin. ”Vappupuheessaan” Halosen väitetään puhuneen kapitalismin ikeestä eroon pääsemisestä ja muusta sosialistisesta skeidasta, mutta tämä oli aivan erilainen versio.

”Meedia antaa aivan vääristyneen kuvan kommunismista”, Halonen aloittaa videolla, ”tosiasiahan on, että kommunismi on kiva asia”

Väkijoukko nauraa Haloselle.

”Vittuakos nauratte? Meedia on kaiken pahan alku ja juuri! Kyllä! Kommunismia me kaikki rakastamme, punainen on ainakin minun lempivärini”

”Kuules nyt typykkä, mehän just taisteltiin muutama kymmenen vuotta sitten itsenäisyydestä, ettei jouduttaisi kommunismin kynsiin ja nyt sä väität, että kommunismi on paha asia?”, joku huikkaa väkijoukosta.

”Annas mä selitän sulle”, Halonen aloittaa ylimielisesti, ”Talvi- ja jatko-sotahan on hauskoja juttuja. Lapsille kerrottavia satuja, ei niitä oikeasti ole ollut.”

”Eikö?”, väkijoukko kysyy hämmentyneenä yhteen ääneen.

”No ei”

”Eikö?”, he kysyvät uudestaan

”No ei”

”Eikö?

”Turpa kiinni! Kommunismi rokkaa!”

”Hei mä taistelin sodassa, saatana. Voin vaikka vannoa, että todellista se oli!”, veteraani huutaa väen joukosta.

”Niin varmaan. Totuus on, että te veteraanit olette kaikki perseestä.”, Halonen pilkkaa halveksuvasti.

”Mä menetin sukupuolielimenikin kranaatin takia! Katsokaa vaikka!”, mies huikkaa ja vetää housunsa nilkkoihin ennen kuin kukaan ehtii estää.

”Opettele pilkkomaan halkoja, hintti!”, Halonen sanoo ja yrittää kääntää huomion muualle, laihoin tuloksin. Väki alkaa kallistua Halosta vastaan.

”Kyl miust tuntuu, et talvisota on ollu”, kaunis D-kupin rinnat omaava nainen sanoo hiljaa ja kaikki uskovat häntä. Ainakaan miehet eivät esitä vastalauseita.

”Okei sitte. Mä kutsun mun kaverit Vladimirin ja Dimitrin tänne pommittaa teidän Stockmannit tuusan nuuskaks. Ja perässä tulee laskuvarjojääkärit ja sitten te itkette ja antaudutte!”, her… rouva tuleva presidentti huikkaa ja tarttuu radiopuhelimeen, ”PLÄÄN BEE, KONEET ILMAAN!”

”Da? Mjeillä ei olla ljöpöä. Pjärjäile”, radiopuhelimesta kuuluu ääni venäläisellä aksentilla.

Väki nauraa.

”SAATANA MÄ TEEN KAIKKENI, ETTÄ TE UNOHDATTE KAPITALISMIN! MÄ PYHITÄN ELÄMÄNI POLITIIKALLE JA PYRIN PRESIDENTIKSI!”, kuuluvat rouva tulevan presidentin viimeiset sanat vappupuheen aikana ja väki vain nauraa.

Tämän jälkeen nauhalla on pelkkää lumisadetta. Nostelin loputkin videot laatikosta, mutta ne sisälsivät vain pornoa. Osassa tosin esiintyi itse Tarja Halonen, mutta ne olivatkin siitä huonoimmasta päästä.

Näin eilen diskossa mukavan naisen. Menimme hieman sivummalle ja hivelin hänen poskiaan ja huomasin, että niissähän on parran sänkeä!

”E-et kai ole mies?”, kysyin pelokkaana.

”En, minulla on vain… Ruohonkorsia. Joo, just niitä, ruohonkorsia tarttunut poskeen”, hän vastasi.

Tyydyin vastaukseen ja jatkoin alaspäin. Ensimmäisenä käteni osui hänen säärilleen (kyllä, olin hyvin kumarassa, jotta onnistuin tähän temppuun) ja huomasin, että niissäkin oli karvoja!

”Hei, sinullahan on karvoja säärissäkin! Sinä taidat olla transeks.. Se vaikeasti lausuttava asia kuitenkin”

”Ei ne ole karvoja, ne ovat.. Pullanmuruja”, hän vastasi hyvin vakuuttavasti.

Ihmettelin hetken, että miten helvetissä pullanmurut liittyvät tai voivat sekoittua karvoihin, mutta eihän näin mukava miesnainen voisi valehdella? Ja oi, hän hymyili niin kauniisti, että pakkohan minun oli uskoa. Jatkoin yhä pidemmälle, hänen alushousujensa kohdalle ja huomasin, että hänellähän oli sepalus alushousujen etupuolella!

”Mitä h*lvettiä, sinullahan on sepalus kalsareiden etupuolella? Sinä olet kyllä hemmetti soikoon mies”, tiukkasin tuima ilme kasvoillani.

”E-en, kun se on vain väärällä puolella. On paljon nopeampaa hoitaa vessassa ongelma numero kaksi, jos takapuolen kohdalla on sepalus”, hän vastasi ja hymyili kauniisti. Pakkohan minun oli uskoa!

Nyt käteni oli hänen alushousujensa sisällä ja kauhukseni totesin, että hänellä oli miehen sukupuolielimet!

”Sä olet mies! Sinulla on miehen sukupuolielimet!”, huusin hänelle raivoissani.

”Mitä sinä meuhkaat? Eihän se sinua eilen illallakaan haitannut?”, hän kuittasi ja huomasin hänen olevan vanha tuttuni, Yrjö.

”No mutkun..”

”Eikä sitä edellisenäkään yönä…”

”No mutkun…”

”Eikä meidän viisivuotisen suhteen aikana!”, hän huusi ja lopulta taivuin. Niinpä hipsimme makuuhuoneeseen hoitamaan asiat loppuun.

Hah, kaikki yllä oleva oli fiktiota! Et varmasti arvannut? No, mutta nyt voin kertoa sinulle – ikään kuin korvaukseksi – pelkkää faktaa. Nimittäin perunoista.

Perunoita nimittäin koskee salaisuus, korkeamman profiilin sellainen. Minulla ei ole lupaa puhua tästä, mutta kerron silti. Moni meistä uskoo, että perunat ovat vain normaaleja mukuloita, joita voi syödä. Mutta ah ja voih, kuinka kaukana nämä tietämättömät houkat ovatkaan. Perunoissa asuu itse piru, viekas ja ovela pirulainen. Se sama tyyppi siis, joka jättää lasten suklaakalentereihin tyhjiä luukkuja, jotta saisi itkua aikaan.

Joka kerta haukatessasi perunasta palan, päästät pirun sisääsi. Se syö sinut sisältäpäin, maiskuttelee ensiksi sydämen, keittää munuaisesi ja lopuksi se syö lihasi fileinä, pippurikastikkeen kera. Olenpas paha nykyään, sillä puhun itse pirusta. Pirusta tuli mieleen Ilmestyskirja, ilmestyskirjasta limonadiautomaatti ja limonadiautomaatista peto. Pedon numerohan on nykyään 666 tai 616. Tehdään kompromissi ja muutetaan se 313:ksi, jolloin Aku Ankkaa lukevat voivat itsestään hihitellä idealle, että Akun auton rekisterinumero ja pedon luku täsmäävät.  Siis mätsäävät, hauskemmin sanottuna.

Hah, kaikki yllä oleva oli fiktiota! Et varmasti arvannut? Korvaukseksi, en kerro sinulle tässä bloggauksessa mitään, mikä olisi faktaa. Joko potuttaa? Eikö? Ei muka kiinnosta paskan vertaa, mitä kirjoitan? NIINKÖ, HÄH?! SAATANA TEIDÄN LUKIJOIDE[tässä vaiheessa, jokainen toimittaja katkaisee krapulabloggauksen. Toimittaja.]

Miten niin tässä postauksessa ei ollut päätä eikä häntää? Häntä oli varmasti minä vannon sen, MINÄ VAN[Okei, rauhoitus nyt. Toimittaja]

”Angelina Jolie häpeissään kotimaansa takia”, otsikoi MTV3. Totuushan on kuitenkin jo pitkään ollut, että Yhdysvallat on häpeissään Joliesta, ei toisinpäin. ”Jolie sanoi myös monien muiden USA:n tekemien asioiden järkyttäneen häntä viime vuosina.”, MTV3.fi jatkaa. Minäkin olen häpeissäni – vaikken jenkki olekaan – siitä, että Jolie saa vielä asua Yhdysvalloissa. Mokoma avioliiton rikkoja. 

Episodi kertoo Jake Gyllenhaalin urasta hauskasti. Hän ei lähtenyt The Dreamersiin mukaan, koska ”eurooppalainen taide” olisi saattanut olla vahingollista hänen uralleen. The Day After Tomorrowin jälkeen hän oli itsensä myynyt (siis ei siinä merkityksessä, kuin pervoimmat lukijat sen käsittävät) ja Brokeback Mountainin (kyllä, se ”homoelokuva”) jälkeen hän on leimaantunut homo-cowboyksi. Valitan Jake, aina ei voi voittaa, mutta sä et voita ikinä.

Olenko ainoa, jolle oli yllätys, että ”homo-cowboy -elokuva” sijoittuu 1960-luvun tienoille? Minulle cowboy-sanasta tulee ensimmäisenä mieleen villi länsi, saluunat, hevoset, huorat (tämäkään sana ei Wordin mukaan sovi kirjoittamani tekstin tyyliin), Deadwood, John Wayne ja vaikka mitä. Mutta EI 1960-lukuun sijoittuvaa draamaa. Näköjään mikä vain, missä on homoja voi voittaa Oscareita. En ole elokuvaa nähnyt, enkä tiedä siitä mitään, mutta tekee nyt vain mieli väittää sitä huonoksi.

Huomenna on vaalit. Äänestäkää. Tai usutan homo-cowboy -elokuvan peräänne ja sitten saat*na soikoon minä re[sensuroitua. Toimittaja].

Kuten niin moni muukin, olen päättänyt tehdä haikurunon niistä hakusanoista, joilla on päädytty blogiini:

0 eri hakusanaa

Tämä ei täytä edes haikun kriteerejä, mutta vain nuo löytyvät kohdasta ”Hakusanat (yleisimmät 10)”. Tiedättekö muuten mikä on bloggaamisessa kaikista turhauttavinta? A-kirjaimet. Niitä saa näpytellä niin hemmetin usein, että vähemmästäkin menee hermot. J jos kirjoit n näin, k ikki luulev t, että m tkin Sellistiä. Ja minähän en Sellistin piipun tahdissa hyppele - ellei se piippu ole ladattu.

Alan keräämän tuonne oikealle sitaatteja, jotka koskevat Ilmaista Suukapulaa. Ensimmäisenä listalle pääsee BlogiSanomat ja sitä mukaa blogeja, jotka kommentoivat minua. BlogiSanomien suositellessa minua olin elämäni huipulla. Minä, vaivainen bloggaaja, Sellistin kanssa samassa lauseessa! En voi uskoa sitä. Lausehan siis meni kokonaisuudessaan näin: ”Jännitys siis vallan kihelmöi ilmassa ja tunnelma on käsinkosketeltava, ellei jopa hieman ylivirittynytkin.”

 Ei sillä, että mitenkään fanittaisin Sellistiä tai varsinkaan koskettelisin häntä käsilläni, mutta olihan tuo jotain elämää suurempaa. Ainakin minun elämääni, sillä se on varsin olematonta.

(Oikoluettuani tämän postauksen, tajusin sen olevan täysin surkea. Suoraan pepustani. Syynä tähän on varmasti salaperäinen siniviherpunainen sienipilvi, joka laskeutui eilen pihallemme ja toivotti hyvää iltaa.)

Elämä on yhtä epäreilua, kuin se, ettei kaikille riitä 11,5 kiloa appelsiineja päivässä. Vuodatus.net on hemmetin alhaalla ja minä… (Kävin kahvilla ja unohdin, mitä minun piti kirjoittaa tähän). PA kommentoi Sellistin blogia ja sai mestarin kirjoittamaan postauksen, joka perustui hänen kommenttiinsa. Jos minä olisin kirjoittanut ajatuksiani Sellistille, olisin saanut vain poliisit perääni. Minkäs sille voi, että mielessä on sama kuin Matti Nykäsellä, kun pitäisi kommentoida kuuliaista blogia. Vaikkei Sellistin blogi ole lähimainkaan laillinen. Joka kerta, kun Sellisti aloittaa postauksensa 'siinä minä olin' – eli varsin usein – on se merkki, siitä etteivät poliisit piiritä hänen mökkiään, joten huumeet voidaan toimittaa hänelle aikataulun mukaisesti.

Aivan oikein, olen peitetehtävissä oleva Supon agentti ja tarkoituksenani on saada kohde, eli Sellisti pidätetyksi. Tämän jälkeen kidutan häntä raa'asti, kunnes hän itkee minulle viimeistenkin tietonsa. Epäilen Turistin olevan mukana bisneksessä, mutta varmuutta ei ole. Turisti ja Sellisti ovat niiiiin läheisiä toiselleen. Toisaalta kyseessä voi olla myös sukurutsausta ja siksi Supo selvittääkin, ovatko T ja S kenties sukua toisilleen.

Hemmetti, olen huono agentti, nyt he tietävät, kuka heillä on vastassaan. Miksen vain deletoi tätä postausta? Se ratkaisisi ongelman. No, Sellisti on tyhmä apina, joten tuskin tästä on haittaa. Saan tätä vauhtia syytteen kunnianloukkauksesta, mutta ei se mitään, sillä onhan minulla banaani nenässäni. En pelkää käyttää sitä, so watch Your steps!

Tämä foorumi on vielä mauttomampi vitsi, kuin Ilmainen Suukapula. Uskokaa tai älkää, mutta ihailkaa.

Holy Grale!

Aivan, lupasin kertoa teille - pienet lukijat - asiasta, joka koskee lehdenjakamista. Tai ei se koske sitä, sillä se on se. Asia, josta puhun on lehdenjakaminen. Hassua. C’est chouette! Itse asiassa kyse on enemmänkin traumoistani ja kauheista muistoistani Hesarin jakamisesta, mutta sallin teidän kuulla tarinan. 

Olin jakanut juuri 1568:nnen Hesarini sinä päivänä, kun tunsin alapäässäni alkavan pahan ongelman. Minulla oli – kauniisti sanottuna – pissahätä. Siitä vasta ruljanssi alkoikin. Ensiksi hakkasin B-rapun ovea numero 28. Lopulta oven aukaisi karvainen karju ja kun hän näki minut hengästyneenä (sitä se rappusissa juokseminen teettää) kulkusiani pidellen, hän vain tyynen rauhallisesti otti ja mottasi minua. Pahinta kaikessa oli, ettei hän motannut minua naamaan, kuten on tapana, vaan mahaan.

Kaikki, jotka osaavat luontevasti yhdistää ihmisen biologian ja fysiikan mielessään tajuavat, että mahaan kohdistunut lyönti aiheuttaa painetta alapäässä. Tämä tapahtuma aiheuttaa sen, että – rumasti sanottuna – kuset lentävät kintuille. TAI jos henkilö omaa tahdonvoimaa, onnistuu hän pidättelemään syöksyn. Niin kovasta ponnistelusta on kuitenkin tuloksena alapään voimakas kramppi.

Tämänkaltaisia kramppeja on raportoitu tapahtuneen alle 100, joten voitte olla lähes varmoja, että omalle kohdallenne tällaista ei tule tapahtumaan. Pitäkää kuitenkin huoli, että jos tapahtuu niin älkää toimiko seuraavasti:

Hypellessäni ja huutaessani ”Aah, ouuuuh” ja pidellessäni kassejani sattui vanha mummo avaamaan oven. Juuri tähän kohtaan osui erityisen suuri kramppi ja onnistuin samalla kun kourin lumipallojani ähkäisemään jotain epämääräistä ko. vanhalle naiselle. En ole varma, mitä se oli, mutta jotain sen suuntaista kuin ”Aauuuh, pääshenkö, veshaaaaan?”. Ovi pamahti kiinni edestäni.

Mummon oven sisältä kuului pelästynyt huuto ”poliisit ovat tulossa, poistu ennen sitä”. Ei se ollut edes pelästynyt, se oli kauhun omainen. Vähän niin kuin joku hullu raiskaaja olisi eturauhastaan hinkaten lähestynyt häntä, kuin olisi aineissa. Naurettava ajatuskin. En kuitenkaan jäänyt naureskelemaan pitkäksi aikaa, sillä alapäässäni tuntui edelleen kovaa painetta. Kävin siis kerrostalon kaikki loput seitsemäntoista asuntoa läpi ja jokaiselta oven avanneelta kysyin, ”hei, pääsenkö tekemään, tuota, ööh..”. Tämän jälkeen viittilöin hätäisesti penikseni suuntaan. Yllätyin, kun ovi toisensa jälkeen pamahti kiinni.

Olin jo aivan turhautunut (ja myös tuskissani), kun yksikään ei päästänyt minua sisälle toimittamaan luonnollisia asioitani, kunnes keksin ratkaisun. Asunnossa numero seitsemän eli ”Lahtisilla” ei ollut ketään kotona. Postiluukkukin tuntui olevan kuin mitoitettu toimitukselleni. Niinpä vetäisin housut kinttuihini ja lorottelin tyytyväisenä Lahtisten luukusta sisään.

Seuraavien 30 minuutin tapahtumat ovat hämärän peitossa. Muistan, että joukko poliiseja tuli juuri silloin sisään etsiäkseen ”raiskaajaa”. Minut revittiin luukulta kovakouraisesti pois ja lyötiin pampulla. Kun seuraavan kerran heräsin, istuin putkassa kaksi päivää myöhemmin. Putkatoverini ainakin väitti, että hänet oli tuomittu homoraiskauksesta. Nauroin asialle pitkään, kunnes huomasin istumisen vaikeaksi. Havaitsin myös, ettei putkassa ollut kameroita ja minua alkoi puistattaa.

Blogissani on selkeästi jotain ongelmaa. Olen kirjoitellut vasta viikon ajan, mutta silti kirjoituksissani on esiintynyt kivistäviä takapuolia enemmän kuin laki sallii. ”Kivistävät pyllyt” voisi olla seuraavan bloggaukseni otsikko. Harmi vain, etten osaa kirjoittaa ko. aiheesta kuin vakavasti. Kivistävät pyllyt on kuulkaas vakava asia.

Seuraavaksi minut raahattiin kuulusteluhuoneeseen. Siellä minua kuulusteli vähintäänkin omituinen poliisi.

”Tiedättekö mistä teitä syytetään?”, vihaisen näköinen poliisisetä kyseli.

”Ööh, aivan tarkkaan ottaen… En”, vastasin niin uhmakkaasti kuin pystyin, vaikka puheeni saattoi kuulostaakin vikinältä.

”Seksuaalisesta ahdistelusta ja…”

”Seksuaalisesta ahdistelusta? Hah!”, keskeytin poliisisedän ja aloin tivata, ”eikö herra Poliisi muka ole ikinä sattunut kaivelemaan ja osoittelemaan sukupuolielimiään vanhemman naisen seurassa? Ettekö?”

Poliisisetä katsoi minua hieman oudosti. Hänellä oli kasvoillaan Näytänkö minä siltä? –ilme ja katsoin parhaaksi jatkaa asiaani.

”Näytät”, tokaisin vahingossa. Minun tarkoitukseni ei ollut kommentoida poliisin ilmettä, mutta taisin ajatuksissani tehdä niin, ”Siis ette. Ette näytä, vannon sen!”

”Kutsukaa psykiatri Ronkainen”, poliisisetä tokaisi hiljaa ja katsoi minua säälivästi.

”Kommentoin vain teidän ilmettänne”, yritin paikkailla virhettäni, ”minä en ole hullu. Minä EN OLE HULLU!”

Villi veikkaukseni oli, ettei karjumiseni parantanut tilannettani pätkän vertaa.

”Voin selittää kaiken”, jatkoin hätäisesti, ”mutta kertokaa edes loputkin syytteet”

”Seksuaalinen ahdistelu ja… Virtsaaminen postiluukuusta sisään? Oletteko te herra kiinnostuneet ns. pissaleikeistä?”, poliisi kysyi ja katsoi minua selvästi meikattuja silmäripsiään räpytellen. Nielaisin kuuluvasti.

”Tuota, ööh. Pääsenkö takaisin mukavaan putkaani? Vartijaaaat!”, huusin kauhuissani kun poliisisetä lähestyi minua epäilyttävästi.

Psykiatrit sanovat, etten muista tämän jälkeisiä tapahtumia, koska minulla on traumasta johtuva muistinmenetys. Vartijat olivat kuulemma löytäneet minut virtsan hajuisena, likomärkänä ja kiljuvana kuulusteluhuoneen lattialta. Toisaalta, en edes halua muistaa. Varmaa on vain se, etten ollut töissä edes viikkoa, kuten normaalisti, vaan otin lopputilin jo kahden päivän jälkeen. Yhä nykyään, kun Hesarini kolahtaa postiluukusta sisään, alkaa minua puistattaa. Bloody cops.

”Uuh, katsokaa, tuolla se taas menee!”, kaikki tytöt huusivat taas tänään ja kääntyivät minuun päin, ”pätkätyöläinen!”. Minusta pätkätyöt eivät kuitenkaan ole mitenkään hauska tai hyvä asia, itse asiassa hyvinkin päinvastoin. Mutta minä satuin olemaan pätkätyöläinen omasta tahdostani, pomoni eivät tosin pitäneet siitä. Viihdyn yhdessä työpaikassa nimittäin korkeintaan viikon. Viikon jälkeen menen pomoni työhuoneeseen, istun hänen pöytänsä kulmalle ja totean ”Hasta la vista, baby, teen Aku Ankat”. Tämän jälkeen pomo painaa jotain hassua nappia pöytänsä alla, puhuu mikrofoniin epämääräisiä kirosanoja ja vartijat tulevat heittämään minut niskaperseotteella ulos – kirjaimellisesti.

Wordin mukaan ”niskaperseotteella” ei välttämättä sovi kirjoittamani tekstin tyyliin. Harmi sinänsä.

”Kuinka päädyit tähän tilanteeseen?”, kysytte te. Tai jos ette kysy, niin vastaan kuitenkin. Kun olin pieni ja leikin vanhempieni maatilalla törmäsin lehmään. Yllättäen se rupesikin puhumaan ja selitti minulle pitkät tovit pörssimarkkinoiden suhdannepaineista, arvolisäveroista ja siitä kuinka kovakouraisesti silloinen äitini lypsi häntä. Lisäksi lehmää vaivasi kovasti, että sonnit haukkuivat häntä ”lehmäksi”. Saattoi hän olla vähän ämmämäinen ja välillä bitch, mutta sellaista kohtelua hän ei ansainnut. Hän vain halusi sonnin, jolla olisi iso(t sarvet).

Aikansa juteltuaan lehmä halusi lähteä kanssani huvipuistoon. Vietimme hauskaa aikaa monissa laitteissa ja söimme hattaraa. Mikä parasta, pääsimme kaikkien jonojen ohi. Ihmiset vain osoittelivat uutta utareista ystävääni, kirkuivat ja juoksivat karkuun. Olimme yllättäen myös ainoat ihm... Olennot vuoristoradan vaunussa. Myös jarrumies juoksi kauas pois, mutta ei se minua haitannut, vauhti oli vain kovempi. Uusi ystäväni tosin tippui vaunun kyydistä pois liian kovassa vauhdissa. Lisäksi hän siivilöityi aidan läpi jauhelihaksi ja murehdin sitä kaksi päivää, kunnes tapasin oikein mukavan kalkkunan.

Mutta näiden kahden päivän aikana tulin tiettyyn tulokseen: Jarrumiehenkin oli niin helppoa juosta karkuun ja laistaa vastuutaan, samalla tappaen ystäväni, joten miksei minunkin elämäni voisi olla yhtä helppoa? Olin kuitenkin ammattimainen lottoaja ja päävoittoja oli osunut lyhyen elämäni aikana minulle jo kolme ja lisää oli arvatenkin tulossa. Minun ei siis tarvinnut murehtia rahasta, vaan voisin tehdä sitä mikä olisi kivaa. Aloitin kirkkoherrana ja seuraavat ammattini olivat lakimies, pörssimeklari, yövartija, kaulaliinantestaaja ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kunnes eräänä päivänä päädyin nykyiseen toimeeni, lehdenjakajaksi.

Hassua muuten, että toimittajani ei ole kommentoinut vielä mitään, vaikka toisaalta se on vain positiivinen asia.

Tämän tarinan piti kertoa työstäni lehdenjakajana, tarkemmin ottaen Hesarin jakajana, mutta minulla on muutamia ilmoitusluontoisia asioita ennen sitä, joten kerron siitä huomenna tai ylihuomenna. Okei? Good.

Ensiksikin, äänestäkää Niinistöä. Ystäväni Arto Lahden te mokomat tiputitte jo, samoin kuin setäni Bjar.. No, ”Jotain” Kalliksen. Tiputettuanne kaikki kuusi muuta, joihin minulla oli edes jonkinlainen side, kuten myös esimerkiksi entisen lapsenvahtini Heidi Hautalan, voisitte ystävällisesti äänestää Niinistöä. Halosen valitseminenhan olisi kuin olisi jo katsonut kuusi vuotta samaa tylsää ohjelmaa, kuten Mullan alla ja jättäisi nyt, kun on mahdollisuus, kanavan vaihtamatta. Joten miettikääpä sitä ja kärsikää.

Toiseksi, äänestäkää Tarja Halosta. Perustelut voitte keksiä itse, pointtini on vain, että keksikää myös itse, ketä äänestätte. Vain keksimällä voitte vaikuttaa. Suosittelen lämpimästi kolikon heittoa, klaava on Niinistö ja kruuna on Halonen. Kiitos! Älkää siis missään nimessä päättäkö ketä äänestätte, vaan keksikää. Se on paljon hauskempaa.

Bloggaan ns. ajatusbloggausta. Eli bloggaan mitä mieleeni tulee. Eli en mitään järkevää. Eli pelkkää p*skaa.

Olen huomannut, että mitä pidemmälle postaukseni etenevät, sitä pahempaa kuraa tulee. Viimeisessä 53 lauseessa ei ole esimerkiksi ollut päätä eikä häntää. Joten, jätän postaukseni lyhyeksi ja siirryn suoraan Kymppiuutisten loppukevennykseen:

Olen saanut uuden hienon blogini, eli Ilmaisen Suukapulan johdosta kommentteja, kuten esimerkiksi:

”Olen varma, että blogisi suosio tulee vielä olemaan päätähuimaava. ;)”

Tämänkin kommentin sisältö voi olla sekä negatiivinen, että positiivinen. Yritän yhä kuumeisesti päättää kumpaa se on. Ehkä teetän tästä kansanäänestyksen? Jotta jännitys lisääntyisi, tarvitaan myös Toinen kierros/Ei toista kierrosta – elementti, eli vaihtoehtoja täytyy olla kolme. Oliko kommentti siis mielestäsi negatiivinen, neutraali vai positiivinen? Siitä vain kolmipuolista kolikkoa heittelemään.

Anteeksi vain, mutta minun täytyy poistua saunomaan entisen naapurini, Timo Soinin kanssa. Henrik Lax on luvannut tehdä vihdat, joten hauskaa on varmasti luvassa - kunhan Timo ei saa liikaa alkoholia.

Se on moro sano peace!

Kyllä aivan oikein, omistan harmaita aivosoluja

Katsoin vaalivalvojaisia ja söin samalla hanhenmunajuustopizzaa. Päässäni risteili valtavasti ajatuksia, joista useimmat koskivat seksiä. Muutama harmaa aivosoluni kuitenkin harhautui kommentoimaan vaaleja ja niiden tuloksia. Harjoittamani vaalipetoskaan ei mennyt hukkaan, sillä asiantuntijoiden mukaan juuri ne äänet ratkaisivat toiselle kierrokselle päätymisen. Tapaa jolla tässä onnistuin, en aio kertoa teille - huonot naiset ja herrat - sillä aion toistaa saman tempun ensivaaleissa. Tosin silloin petoksestani tulee niin paha, että aion nostaa Laxin presidentiksi. Sehän ajaisi maan kaaokseen!

(Suomen)ruotsalainen presidenttinä olisi kaaos. Kuin paluu vanhaan aikaan, jolloin ruotsalaiset hallitsivat Suomea keihäin ja kivin, kunnes raukkamaisesti hävisivät sodan. Ruotsalaiset eivät osaa tehdä mitään hyvää, paitsi kauniita naisia. Hah! Joku saattoi jopa luulla minun olevan tosissani. Naurettava ajatuskin. Paidassanikin lukee ”I love Sweden” [Me love Sweden too -Toimittaja] ja pidän sitä kahdeksan tunnin ajan päivässä – nukkuessani pimeässä huoneessa. Ruotsalaiset ovat kelpo kansaa.

Suomen tuntema viha Ruotsia kohtaanhan on hassua. Kun Matti Nykänen voitti h*lvetisti mitaleja, mutta ei saanut ”tarpeeksi” huomiota, oli se ruotsalaisten vika. Kun Nokia ei pärjää, on se ruotsalaisten vika. Kun aamukahvi maistuu teeltä, on se ruotsalaisten vika. Kun Suomi häviää jääkiekossa Ruotsille, on se ruotsalaisten vika. Hetkinen, sehän on oikeasti ruotsalaisten vika.

Olen päättänyt naida tulevaisuudessa ruotsalaisen naisen. Olen myös päättänyt naida tulevaisuudessa ruotsalaista naista. Ystäväni Arto Lahti on päättänyt naida tulevaisuudessa ruotsalaista miestä ja pidän sitä vähintäänkin outona. Hello, Arto? Is there anyone in your head right now you mother fucker? [Liikaa kielioppivirheitä, en uskalla edes kajota noihin. – Toimittaja]

Miksi hemmetissä kaikilla bloggaajilla on ”toimittaja” tai ”editori”? Minä olen itse asiassa varmaankin ainoa bloggaaja, jolla on oikeasti toimittaja. Totta se on, itse asiassa toimittajani kirjoittaa yli 75 % kaikesta suoltamastani tekstistä. Minä vain kirjoittelen mitä mieleeni tulee ja toimittajani muotoilee sen tekstiksi. Yleensä se on jopa varsin haastavaa. Rakkaan toimittajani kunniaksi seuraava teksti on toimittamatta jäänyttä:

Hei, mitäs mä puhunmitäväliäkunmuntoimittajakuitenkin korjaaa kaikki kieli opi viheet. Blaaaghraffdstt I HATE YOU MOTHER FUCKER :ASDDASASAD.

Itse asiassa ihmettelen, miksi tekstiäni korjataan niin paljon? Edelliset, hmm, virkkeet olivat paljon korkeampaa tasoa kuin toimittajani toimittama teksti normaalisti. Äidinkielenopettajani ala-asteella olisi taputtanut päätäni ja antanut omenani takaisin ruokatuntia varten. Mutta herra Koulujakäynyt toimittajani korjaa joka ikisen virheen, tai lähes jokaisen. Hei toimittaja, vaikka selvisitkin Yläasteelta 5,6 keskiarvolla, ei se tarkoita että olisit keskiarvoa parempi tai viisaampi ihminen! Joten, lopeta tekstini editoiminen, kiitos!

AFKKJFKkdjkfjdsjjafjkadfsjkfjk. Bloiksismolskis sanoi kukko kun lensi.

Okei, kaipaan nyt jo toimittajaani. Jatka vain työtäsi Pentti. Tiesittekö muuten, että toimittajani nimi on Pentti? Joskus Pentti kuitenkin ujuttaa tekstiini (olen homo) sulkeissa hävytöntä tavaraa ja kaikki uskovat sen olevan minun kirjoittamaani. Voitteko uskoa sellaista käytöstä?

Ystäväni Arto Lahti sai vaaleissa vain 0,4 % kaikista äänistä. Surkea saavutus. Siis ei tietenkään Artolta, vaan surkea saavutus teiltä, pahat lukijat. Ettekö te nyt hemmetti soikoon tajunneet, että se jolla on rusetti kaulassa, on se kaikista fiksuin, filmaattisin ja seksikkäin ja häntä äänestetään? Ei sillä, että katsoisin ystävääni sillä silmällä. Ehei.

Nousen paraikaa Blogilistalla sellaisten suuruuksien, kuin Sellisti tai PA rinnalle tai heidän rintojaan kohti. Tarvitsen siis enää muutaman sata tilaajaa lisää, mutta ei se mitään. Minulla on jo neljä. Uskomaton määrä. Jos minulla ei ole Vuoden lopussa 1000 tilaajaa niin syön sukkani, julkisesti. Tai ainakin kirjoitan siitä.

Mutta nyt herra Ilmainen Suukapula lähtee bilettämään, ruotsalaisten kanssa. Suurin osa kavereistani on muuten ruotsalaisia ja ovathan he vallan ihanaa porukkaa. Varsinkin Henrik Lax. Pusuja sinnepäin! [Ja minä saan tästä hommasta vain 10 euroa/kirjoitus. Paska duuni. – Toimittaja]

Tiesittekö muuten, että kirjoitettuani tämän bloggauksen loppuun huomasin, että olin kirjoittanut ”ruotsalaisen” joka ikinen kerta ”ruostalainen”. On se vaan niin vaikea sana.