Olin juuri naurahtanut 3567. kerran, kun heräsin siihen, että oli vaalipäivä.
Tietenkin minun täytyi kantaa korteni kekoon kaverini säälittävän
yrityksen vuoksi ja niinpä lähdin käppäilemään äänestyspaikalleni.
Matkallani vastaan tuli Bjö.. Bjä.. No, Kallis kuitenkin. Hän hakkasi
ihmisiä päähän, jollakin isolla. Ensimmäisenä mielessäni kävi "ei kai
vain..", kunnes huomasin, että hänen housujensa vetoketju oli kiinni.
Menin ystäväni luokse.
"Hei Kallis", aloitin, "mitä teet?"
"Paukutan ihmisiä raamatulla päähän", Kallis vastasi tympääntynyt ilme
kasvoillaan, kuin se olisi ollut itsestäänselvyys ja aivan normaalia.
"Ööh, miksi?"
Hetken näytti siltä, että hän vastaisi, sitten siltä kuin hän voisi
räjähtää myöhemmin. Hän rykäisi kerran, toisen ja vielä kolmannen,
mutisi jotain ja lähti käppäilemään pois.
Jatkoin rankkaa
matkaani ja en voinut olla nauramatta, kun vastaani tuli taas
presidenttiehdokas. Tarkemmin katsottuna heitä oli kaksi. Nostin
kättäni tervehtiäkseni Timo Soinia ja Heidi Hautalaa, mutta katsoin
vieläkin tarkemmin ja huomasin heidän suutelevan kiihkeästi! Ja minä
poika luulin, että he vain hätistelivät kärpäsiä.
"Ööh", öhisin ja ihmettelin hetken, että miksi aloitan aina keskusteluni ööhillä, "Mitä hemmettiä te teette?"
En kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta, vaan juoksin karkuun minkä kintuistani pääsin. Maailmani oli murentunut. Perussuomalainen ja vihreä.
Kiihkeästi suutelemassa. Timo Soini. Heidi Hautala. Porkkana. Mahd..
Hetkinen? Porkkana? Kun olin lopettanut juoksemiseni, kaivoin kameran
taskustani ja kävelin takaisin. Otin muutaman kuvan ja jäin kiristämään
ehdokkaita. Sain peräti 15 000 euroa, joista puolet tosin olivat
vahingonkorvauksia siitä, kun Timo Soini veti minua lättyyn. Itkin kuin
pieni tyttö ja hänen oli pakko maksaa, jottei Hautala jättäisi häntä.
Seuraavaksi näin Henrik Laxin ja nauroin niin kovasti, sille että
jokainen ehdokas tuli minua vastaan, että kaaduin maahan kieriskelemään
ja samalla nauroin ruotsalaisella aksentilla. Nousin, kokosin ruotsin
alkeeni kasaan ja lähdin päättäväisenä keskustelemaan ruotsiksi RKP:n ehdokkaan kanssa.
"Vad heter du?", aloitin.
"Jag heter Henrik Lax", Lax vastasi ja jäi tuijottamaan minua kysyvästi.
Paine kasaantui. Presidenttiehdokas tuijotti minua kysyvästi.
Purskahdin itkuun ja juoksin lähemmälle jäätelökojulle ostamaan kaksi
tötteröä mansikkajäätelöä ja mulkoilin epäilevästi Laxin suuntaan. Kun
olin lipittänyt jäätelöäni puoli tuntia huomasin sen olevan sämpylä.
Tilasin Ilta-Sanomat ja luin vaaleihin liittyviä uutisia. Yksi niistä
pysäytti minut hetkeksi. Ystäväni Arto Lahti oli saamassa 0 %
äänistä! Jäljellä oli muutama vaihtoehto, joita tutkailin hetken:
A) Rupean kampanjoimaan hikisesti Arto Lahden puolesta.
B) Äänestän Arto Lahtea kannatuksen vuoksi.
C) Äänestän jotain toista ehdokasta, sillä Lahtea kannattanut ääni menisi kuitenkin hukkaan.
Mietin asiaa melkein kuusi nanosekuntia, kunnes jo rupesin miettimään, ketä oikeasti äänestäisin.
Heitin noppaa ja päätin, että numerot 1-6 tarkoittaisivat Niinistön
äänestämistä, 8 Halosen ja 19 Vanhasen. Joku ohi kävelevä juoppo
väitti, että muilla ehdokkailla ei ollut mahdollisuuksia noppaa
heittäessäni, mutta en välittänyt hänestä.
Vihdoinkin tiesin mihin kuuluin. Olin osa oikeistoa. Ja päätin myös pyhästi, että toiselle kierrokselle mennään. Aivan oikein, toiselle kierrokselle mennään.
"Buahhahhaa", nauroin pitkään ja räkäisesti, kunnes painuin äänestämään.
(Loput suuresta Totuudesta
kuulette myöhemmin, jahka jaksan sen teille esitellä. Sillä aikaa,
voitte kertoa kaikille kavereillenne tästä mahtavasta blogista. Jee!)
sunnuntai, 15. tammikuu 2006
Kommentit